Risti ei ollut mikään "kaunis kuolema" pyhälle miehelle. Risti oli roomalaisten pahin ja häpeällisin kidutusmuoto. Se ei ollut tarkoitettu pikkurikollisille tai taskuvarkaille. Ei edes tavanomaisille murhaajille. Se oli vain niille, joita pidettiin imperiumin vihollisina, kapinallisina, raiskaajina, väkivaltaisina lainsuojattomina, niille jotka haluttiin pelotteeksi julkisesti häpäistä ja murskata.
Varkaita ja tavallisia rikollisia hirtettiin tai mestattiin tai kivitettin – riippuen rikoksen vakavuudesta ja alueesta. Juutalaisessa laissa esimerkiksi kivitys oli yleinen rangaistus tietyistä synneistä kuten aviorikoksesta (Joh. 8:5). Mutta risti oli varattu pahimmille.
Ja Jeesus – Jumalan ainoa poika – ristiinnaulittiin, vaikka hän oli täydellinen, synnitön, ei rikkonut yhtäkään lakia. Silti hänet hakattiin roomalaisella ruoskalla, flagrumilla, jonka päissä oli raudan- ja luidenpalasia. Se ei ollut tavallinen ruoska. Se repäisi ihon, lihakset, suonet, tarkoituksena kiihdyttää tuskaa ja verenhukkaa, mutta ei tappaa heti. Roomalaiset halusivat uhrin kärsivän hitaasti, tuskissaan päivien ajan.
Tämä kaikki tehtiin Jeesukselle meidän tähtemme.
Me ansaitsemme ristin. Me valehtelemme, olemme ylpeitä, vihaamme Jumalan lakia. Me uhmaamme Häntä. Me synnymme luonnostamme kapinassa Häntä vastaan. Meistä jokainen on synnin orja, ja synti on kuolema. Ja Jumalan edessä ei ole "pienet synnit" tai "suuret synnit" – kaikki synti rikkoo Häntä vastaan.
Mutta Jeesus, joka oli täydellinen, suostui tähän hirvittävään kuolemaan vapauttaakseen meidät. Risti ei ollut häpeä hänelle – se oli hänen voittonsa meidän synnistä, kuolemasta ja Saatanasta.
Seurakunnat eivät aina kerro tätä. He pelkäävät häpeää ja haluavat tehdä evankeliumista "siistin" ja "positiivisen". Mutta ristillä ei ollut mitään siistiä. Se oli kauhea, verilöylyn, kivun ja häpeän paikka. Ja silti Jeesus riemuitsi siitä, koska sen kautta hän vapautti meidät.
Ja kyllä, juutalaisten johtajat huusivat "Ristiinnaulitse hänet!" (Matt. 27:22-25), mutta se oli pieni osa kansasta, ei koko Israel. Jeesus itse sanoi:
"Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." (Luuk. 23:34 AMP)
Tämä ei ollut "Plan B". Tämä ei ollut Jumalan hätäjärjestely. Jeesuksen risti oli suunniteltu ennen maailman perustamista:
"...Karitsa, joka on teurastettu maailman perustamisesta asti." (Ilm. 13:8 AMP)
Jopa ensimmäinen sana Raamatussa todistaa tästä. Sana בְּרֵאשִׁ֖ית (Bereshit), "Alussa", sisältää ristin, käden ja piikin/naulan kun se kirjoitetaan muinaisessa paleohepreassa. Se kuvaa Kristuksen kättä, joka naulitaan ristille – jo ensimmäisessä sanassa. Jeesus oli aina suunnitelma A.
Tämä on se, mitä meidän pitäisi julistaa. Ei pelkkää iloa ja siunausta. Vaan totuus rististä, sen tuskasta, sen hinnasta, ja sen voitosta.
"Sillä Kristus kärsi syntien tähden, kerran kuollen – vanhurskas väärien puolesta – johdattaakseen meidät Jumalan luo..." (1. Piet. 3:18 AMP)
Jeesus on ainoa syytön mies, joka on ansaitsemattomasti saanut pahimman kuoleman, jotta syylliset saisivat elämän.
Kukaan ei ansaitse taivasta – ja juuri siksi Risti on ainoa toivo
Me elämme ajassa, jossa ihmisille opetetaan että he ovat “riittäviä” ja “arvokkaita” sellaisinaan. Mutta Raamattu sanoo toisin.
“Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan.” (Room. 3:10 AMP)
Kukaan ei synny Jumalan ystävänä. Meidän luonnollinen oletustilamme ei ole taivas – vaan hauta, Sheol, ikuinen ero Jumalasta, tuhotila, Jumalan vihan alla.
“...me olimme luonnostamme vihan lapsia, niin kuin muutkin.” (Ef. 2:3 AMP)
Miksi? Koska synti erottaa meidät Hänestä. Ei pelkkä murha tai varkaus, vaan ylpeys, välinpitämättömyys, oma tahto, itsensä korottaminen, Jumalan hylkääminen.
Me olemme itse valinneet kapinan Jumalaa vastaan – ja siksi olemme tuomion alla. Ilman pelastajaa me kaikki olemme menossa kadotukseen.
Taivasta ei voi ansaita. Ei hyvillä teoilla. Ei kasteella. Ei kirkkoon kuulumisella. Ei lakien noudattamisella. Ei edes yrittämällä kovasti.
Sillä jos pelastus olisi ansaittavissa, silloin Kristus kuoli turhaan.
“Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ei tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” (Ef. 2:8-9 AMP)
Vain täydellinen Jumalan Poika, Jumalan käsivarsi, Jeesus, pystyi tekemään sen mitä me emme koskaan voi. Hän eli täydellisen elämän, ei koskaan tehnyt syntiä, alistui ristille, otti päälleen koko meidän rangaistuksemme, kärsi Jumalan vihan, meni hautaan, nousi ylös, voitti synnin, kuoleman ja helvetin – meidän puolestamme.
Hän ei kuollut jalon miehen kuolemaa. Hän ei saanut kunniakuolemaa.
Hän kuoli rikollisena, alasti, häväistynä, kidutettuna, pilkattuna, jumalattomien käsissä – vaikka Hän itse oli Jumala lihassa.
Me emme koskaan tule “riittämään”. Mutta Jeesus riitti.
Me emme koskaan voi “ansaita”. Mutta Jeesus maksoi kaiken.
Me emme voi pelastaa itseämme. Mutta Jeesus pelastaa täydellisesti jokaisen, joka uskoo Häneen.
Avain on nöyrtyminen.
Tunnustaminen, että minä en pysty.
Että minä tarvitsen Vapahtajaa.
Että ilman Jeesusta minulla ei ole mitään.
Nöyrtyminen ristin juurelle ja sen myöntäminen, että Hänen uhrinsa on minun ainoa toivoni – se synnyttää elävän uskon.
“Joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” (Room. 10:13 AMP)
Tämä on evankeliumi.
Ei kehotus yrittää enemmän.
Vaan kutsu kuolla itselleen ja elää Kristuksessa.
Vain Jeesuksen veren kautta, vain uskon kautta, vain armossa – ihminen pelastuu.
Ja tämä ei ole surullinen uutinen.
Se on iloisin uutinen mitä syntinen voi kuulla:
“Sinä et riitä – mutta Jeesus riittää täysin sinun puolestasi.”
HaKodesh ei tarkoita “hyvää” vaan “erotettua” – ja vain Jeesus oli täydellinen
Moni ajattelee, että “pyhä” tarkoittaa jotain moraalisesti virheetöntä tai ylevää.
Mutta heprealainen sana “קָדוֹשׁ” (kadosh) ja siitä johdettu “הַקֹּדֶשׁ” (HaKodesh) ei ensisijaisesti tarkoita “hyvä” tai “moraalisesti puhdas” – vaan “erotettu, asetettu Jumalan omaan käyttöön”.
Pyhä ei siis tarkoita automaattisesti “virheetön” – vaan se tarkoittaa omistettu Jumalalle.
Jopa esineet temppelissä olivat "pyhiä", vaikka niissä ei ollut moraalia tai valintaa. Ne olivat Jumalan käyttöön erotettuja.
Samoin ihminen voi olla asetettu Jumalan käyttöön, mutta se ei tee hänestä täydellistä.
Vain yksi on täydellinen – Jeesus Kristus.
“Hän ei tehnyt syntiä, eikä petosta havaittu Hänen suussaan.” (1. Piet. 2:22 AMP)
“Joka ei synnistä tiennyt, Hänet Jumala teki synniksi meidän sijastamme, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2. Kor. 5:21 AMP)
Meidät on pyhitetty, kyllä – mutta se ei tarkoita, että olisimme täydellisiä tai valmiita.
Pyhitys on prosessi.
Pyhä Henki tekee työtään meissä joka päivä – kunnes kuolemme tai Kristus tulee takaisin.
Siksi Raamattu varoittaa suoraan:
“Jos sanomme, ettei meissä ole syntiä, me eksytämme itsemme, eikä totuus ole meissä.
Jos tunnustamme syntimme, Hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Jos sanomme, ettemme ole tehneet syntiä, teemme Hänestä valehtelijan, eikä Hänen sanansa ole meissä.” (1. Joh. 1:8–10 AMP)
Se, joka väittää olevansa “täydellinen” tai “ei enää tee syntiä”, on kaikkein kauimpana Kristuksesta, sillä hän ei enää tarvitse armoa, ei enää kaipaa ristin juurelle.
Hän on sulkenut korvansa Pyhän Hengen jatkuvalta kutsulta nöyryyteen, katumukseen ja kasvuun.
Todella pyhä on se, joka myöntää: “Minussa ei ole mitään hyvää – mutta Kristus minussa on toivo.”
Pyhä Henki jatkaa työtään meissä loppuun asti.
Me emme tule valmiiksi tässä elämässä.
Mutta Hän, joka aloitti hyvän työn, myös vie sen päätökseen Kristuksen päivään mennessä.
(Fil. 1:6)
Siksi ylpeys ja luottaminen omaan “täydellisyyteen” on suurin valhe.
Mutta nöyryys – sen tunnustaminen että minä yhä tarvitsen Jeesusta joka hetki – se on pyhyyden sydän.
Lopuksi – ylpeyden henki naamioituu valkeuden vaatteisiin
Tänä päivänä yhä useampi julistaja ja pastori on, valitettavasti, ylpeyden hengen pettämä. He väittävät, että ihminen voi jo tässä ajassa olla täydellinen, synnitön, virheetön.
Se ei ole Pyhän Hengen työ – se on ylpeyden hedelmä.
Raamattu sanoo selvästi:
“Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, me petämme itsemme, eikä totuus ole meissä.”
(1. Joh. 1:8)
“Jos joku luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, hän pettää itsensä.”
(Gal. 6:3)
Suurin osa ihmisistä ei huomaa, mutta kaltaiseni nepsy näkee läpi.
Ihmiset jotka ovat kuten minä näkevät, että nämä henkilöt eivät puhu enkelien kielillä, vaan Yoruban kieltä jota käytetään hengellisen vallan esittämiseen – ilman rakkautta, ilman Hengen hedelmää.
He väittävät puhuvansa “hengessä”, mutta rikkovat suoraan Raamattua vastaan:
“Jos joku puhuu kielillä, puhukoon kaksi tai enintään kolme – yksi kerrallaan – ja selittäjä olkoon paikalla.
Mutta jos selittäjää ei ole, olkoon vaiti seurakunnassa ja puhukoon itsekseen ja Jumalalle.”
(1. Kor. 14:27–28)
Nämä ihmiset eivät kuuntele Paavalia. He esittävät pyhyyttä, mutta ovat kylmiä, korskeita, täynnä halveksuntaa, eivätkä kanna Kristuksen rakkautta.
He ovat niin julmia, että Warhammerin stormvermin fangleader jää heistä kakkoseksi.
Rakkaudeton, ylpeä hengellinen esiintyminen on pahempaa kuin rottaherrojen julmuus.
He puhuvat “kielillä”, mutta eivät rakkaudessa.
He esiintyvät, mutta eivät kanna hedelmää.
“Jos minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kaikuvat vaskiset kellot tai helisevä symbaali.”
(1. Kor. 13:1 AMP)
Todellinen Pyhä Henki ei korota ihmistä – vaan Kristusta.
Todellinen pyhyys ei sano “katsokaa minua”, vaan “katso Jeesukseen.”
Sillä vain Jeesus – Jumalan käsivarsi – on synnitön.
Vain Hän riittää.
Meidän jokaisen oletussijainti on sheol – hauta, kuolema, ero Jumalasta.
Mutta ristin kautta on tie elämään – yksin uskon kautta Jeesukseen.
Ei kukaan meistä riitä.
Mutta Hänen armonsa riittää – ikuisesti.
