Druzeja yritetään pyyhkiä pois – ja maailma katsoo hiljaa vierestä
On olemassa fatwa kansanmurhaan. En liioittele. Syyrian arabitasavallan ylin fatwaneuvosto – virallinen elin Assadin hallinnon alaisuudessa – on antanut uskonnollisen määräyksen, joka käskee kaikkia Syyrian muslimeja teurastamaan druzet. Tämä ei ole vertauskuvaa tai runollista puhetta. Tämä on suora ja yksiselitteinen käsky etniseen puhdistukseen vähemmistöä vastaan, joka on elänyt rauhanomaisesti Lähi-idässä vuosisatoja. Ja silti maailma on hiljaa.
Kirjoittaessani tätä, panssarivaunut ja tykistö murskaavat druzekyliä Suwaydassa. Olen nähnyt raakaa kuvamateriaalia Syyriasta, jossa perheitä raahataan kadulle, nöyryytetään ja teurastetaan. Isien ja isoisien partoja ajetaan väkisin pois – nuo parrat ovat heidän kulttuurinsa ja uskonsa symboleja, ja niiden poistaminen on kuin identiteetin murskaus. Naiset ja lapset istuvat epätoivoisina raunioituneissa kodeissaan, savu ja tuhoutuneet ovet todistavat julmuutta, jota he ovat kohdanneet. Olen katsonut nämä videot kauhulla – ja silti maailman näyttämö pysyy hiljaisena.
Silti ne samat ihmiset, jotka täyttävät sosiaalisen median syötteet 🍉-emojilla ja tuomitsevat tunnin välein niin sanottua “kansanmurhaa Gazassa”, ovat nyt törkeimmän tekopyhiä tarkkailijoita. Kun todellinen kansanmurha tapahtuu – dokumentoituna, videokuvattuna ja suoratoistettuna – he vaikenevat. En syytä uhreja, vaan esitystä tekevää aktivismia, joka käyttää valheellista empatiaa aseena. Heitä ei kiinnosta ihmishenki, vaan ainoastaan kertomukset, joita voidaan käyttää Israel-vihaan ja oman moraalisen ylemmyyden rakentamiseen.
Samaan aikaan Israel – kyllä, Israel – on ainoa maa, joka toimii. Kun valtiojohtoinen fatwa käskee druzejen joukkotuhontaan, Israelin ilmavoimat iskivät Syyrian hallinnon joukkoihin, jotka etenivät kohti druzekyliä. Ja tästä teosta Israelia syytetään hyökkääjäksi. Sen sotilaita moititaan, vaikka juuri heidän toimintansa pelasti lukemattomia druzien henkiä. Näin kieroutunut on maailma tänään: uhreja puolustetaan ja siitä rangaistaan, mutta heidän murhaajiaan ei pysäytetä eikä edes huomioida.
Tämä ei ole liioittelua. Tämä on uskonnollisesti ja etnisesti motivoitua kansanmurhaa. Druzilaiset reserviläiset ja veteraanit jättivät 15. heinäkuuta 2025 kirjeen pääministeri Netanyahulle, jossa he varoittivat “lakkaamattomasta joukkomurhien, sieppausten, ryöstöjen ja viattomien siviilien – naisten, lasten ja vanhusten – vahingoittamisen sarjasta.” He pyysivät Israelilta apua ja julistivat:
“Satoja druzisotilaita on valmiita välittömästi vapaaehtoisina taistelemaan veljiensä rinnalla pelastaakseen heidät, vaikka se tarkoittaisi oman hengen vaarantamista.”
Mikä muu kansa nykyhistoriassa on osoittanut tällaista uskollisuutta ja rohkeutta?
Ja silti tuo hätähuuto sivuutettiin täysin median ja kansainvälisten järjestöjen toimesta. Amnesty, Human Rights Watch, YK – yksikään ei ole tuominnut fatwaa, yksikään ei ole vaatinut vastuuta. Myöskään arabimaiden ja muslimijohtajien reaktiot ovat olleet hiljaisuutta täynnä. Heille druzet eivät ole hyödyllisiä. Vasta kun kriisi palvelee juutalaisvastaisia kertomuksia, heidän empatian tunteensa yhtäkkiä herää. Tämä ei ole aitoa puolustamista – se on ideologiaa, joka on naamioitu myötätunnoksi.
Kristityt, LGBTQ‑ihmiset, maltilliset muslimit ja ei‑muslimit druzit – heidät pyyhkäistään pois, jos heidän kärsimyksensä ei sovi narratiiviin. Olen oppinut paljon druzien uskonnosta ja perinteistä. Heillä on oma uskonto, joka uskoo “elä ja anna toisten elää” -periaatteeseen. Juuri siksi radikaali islam, joka uskoo päinvastaiseen, haluaa tuhota druzit.
Barry Shaw Israelin strategisten tutkimusten instituutista sanoi asian suoraan:
“al-Julani, jihadisoturijohtaja Syyriassa, ei voi enää piiloutua. Tämä mies on joukkosurmaaja, ja maailman – erityisesti pehmeän lännen – on vihdoin asetettava hänet syytteeseen kansanmurhasta.
Missä on Trump? Missä ovat ne länsijohtajat, jotka juoksivat halaamaan tätä joukkomurhaajaa?
Miksi arabijohtajat ja muslimijohtajat Lähi-idässä ovat hiljaa?
Miksi vain Israel puolustaa druzeja, kun kukaan ei suojele kurdeja tai alaviitteja?”
Tässä hän on täysin oikeassa. Miksi ne, jotka voisivat puhua, vaikenevat? Miksi kansanmurhan tukeminen sallitaan, kun uhrit eivät sovi poliittisesti sopivaan muottiin? Mitä se kertoo meistä sukupolvena, kun toistamme sanat “ei enää koskaan”, mutta silti hyväksymme uskonnollisesti oikeutetun kansanmurhan ja vielä keksimme selityksiä sen puolusteluun?
Minussa ei ole enää muuta kuin inhoa tämän päivän tekopyhää sukupolvea kohtaan, joka koostaa “järkytyssisältösoittolistoja” mutta antaa oikean teurastuksen tapahtua suorassa lähetyksessä. He käyttävät hashtageja, mutta eivät viitsi selvittää faktoja, raportoida totuutta tai marssia kaduille silloin kun vähemmistöjä ympäröidään ja hävitetään.
Rohkeus on kadonnut. Omatunto on korvattu klikkauksilla.
Tämä on uusi lokakuun 7. Juuri niin kuin Chāmās teurasti siviilejä Israelissa ja maailma käänsi katseensa pois vain syyttääkseen Israelia – nyt druzesiviilejä tapetaan, ja kukaan ei protestoi. Media hautaa todisteet. Poliitikot tarrautuvat tarinoihin. Someaktivistit hurraavat teloittajille, kunhan uhrit eivät palvele heidän poliittisia tarkoituksiaan.
Tämä on se sama vanha tarina: maailma kannustaa kansanmurhaan, kun uhrit eivät ole poliittisesti hyödyllisiä.
Minä seison druzejen rinnalla. Minä seison kurdien, alaviittien ja kaikkien muiden vähemmistöjen rinnalla, joita ollaan tuhoamassa sillä aikaa kun yleinen huomio ja sympatia jaetaan viihdyttäviin, viraaleihin syihin.
Minä seison Israelin rinnalla, koska vain Israel toimi, kun muut epäonnistuivat.
Jos viattomien puolustaminen on rikos, niin kyllä – olen syyllinen.
Mieluummin olen syyllinen kuin hiljaa.
Ja teille, oma sukupolveni: mikä häpeä onkaan elää aikana, jolloin julmuus on normalisoitu, empatia on feikkiä, ja kansanmurha lähetetään suorana, samalla kun protestit hukkuvat hiljaisuuteen.
Me epäonnistumme.
Me hyväksymme pahuuden.
Meidän täytyy muuttua.
Tämä kirjoitus on minun virallinen kannanottoni ja rajanvetoni. En aio vaieta aidon kansanmurhan edessä.
Jos haluat olla osa ratkaisua, sinun on puhuttava nyt – faktoilla, äänellä, teoilla – ennen kuin on liian myöhäistä.
