Gosun ulkopuolella?

Taas tulee kohta viikko täyteen ilman Gosua. Joo yhä tuntuu haikealta ja oudolta mut joo. Toisaalta sitä rupeaa miettimään miten jokainen meistä on jatkanut elämäänsä ja harrastuksiaan. Ja mikä meissä on muuttunut.

Mulle oli omasta mielestäni iso askel kun uskalsin omalla nimelläni käydä sanomassa hei tuonne Gosun Face-ryhmään. Joo vaikutan aika monen mielestä seurankipeältä ja sosiaaliselta otukselta, mutta ne jotka mut oikeesti tuntee voi kertoa että mitä enemmän höpisen sen enemmän mua pelottaa. Tai siis peitän juttelemalla turhanpäiviäistä roskaa sen että mua pelottaa hirveästi ihmisten lähellä (Varsinkin omalla nimellä Tuntemattomien lähellä). Ja siten myös kokeilen ihmisten tapaa suhtautua läsnäolooni. Joo mulla on yhä eläimellisiä piirteitä jäljellä joista oon tänne purkanut lähinnä enkuksi. Mut siis lyhyesti koulukiusaaminen + valehtelevat ihmiset = paniikkihäiriöinen otus joka pelkää kaikkia ja kaikkea.

Mut joo itsestä toisaalta tosi mahtavaa miten oon pariin upeaan ja ihanaan ihmiseen nyt tutustunut paremmin kuin koskaan jos Gosua ei oltaisi suljettu. Joo te ihanat tunnistatte kyllä itsenne. Puhuin teille viimeksi eilen illalla ja tänään aamulla. :P

Mutta hei. Joo netisivuprojekti on yhä kesken (anteeksi) mutta valmistuu kokoajan.. hitaasti. Tällähetkellä VIELÄKIN pitää väsätä ulkoasua. Mutta yritän saada sen tehtyä. Lupaan. Ja kun Candykitten palaa conista me ruvetaan tosiaan töihin.. (eikun nukkumaan). Joo  ollaan laiskoja ja sillon kun on vapaa-aikaa ollaan töistämme tosi uuvuttuja. :(

Mut ei aijota luovuttaa. Aijotaan tehdä teille ihana forkka jossa hölistä nikin kanssa ja viettää laatuaikaa. Ja mahdollisesti jotain peliäkin ollaan suunnittelemassa. :P

Mutta hei kertokaa ja kommentoikaa miten teillä menee?
Erityisesti mua kiinnostaa miten teillä joilla ei ole Facea / jotka ette ole Gosun faceryhmässä menee? On iso ikävä kaikkia ihania Gosukavereita. :(

Joo Gosu oli mulle kuin perhe. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Niin hyvässä kuin pahassa.

Ylistys menneisyydelle ja huokaus tulevaan

Nyt viikko ilman gosua takana ja tunnen itseni hemmetin ylpeäksi itsestäni, ihan sillä etten ole langennut ostamaan superpassia vaikka hyvä ystäväni ja rakas vihamieheni Sinfonia (Gosukäyttäjä) vannotti sen nimeen että kyllä mä sen passin vielä lankean ostamaan.

Kaikkein oudoimmalta tuntuu se kun Gosussa on tottunut tyhjentämään päätään vähän samaan tapaan kuin täällä blogissa. Tai täällä blogissa yleensä enkuksi, ja Gosussa suomeksi. Eikä tänne kaikkia pikkujuttuja ole koskaan kirjoitellut. Lähinnä vaan mietteitä ja ajatuksia. Mut tuntuu siltä että nyt ois kamalasti tosi turhaa ja tarpeetonta roskaa asiaa ihmisille ja tekisi mieli höpistä kaikesta kaikkien kanssa. Ja sitten herää siihen todellisuuteen että ei. Ei vaan enää pysty. Ja se jotenkin tuntuu oudolta. Okei ehkä mä tosiaan olin Gosuriippuvainen. Jotenkin on sellanen olo kuin oltaisiin kieli katkaistu suusta ja puhumisesta tehty yhtäkkiä mahdottomuus ja sellanen asia mihin ei enä kykene. 

Ja muutenkin tässä mietin että miten ihmeessä yhdellä nettisivulla voi olla niin syvä ja jälkiä jättävä vaikutus ihmisiin. Ja miten se yhdistää ihmisiä. Olen itse Gosun kautta tutustunut mahtavaan porukkaan ja ihaniin ihmisiin. Oonotäti, ja nuhistäti tuutte aina olemaan iso osa mun sydämessä. En unohda teitä! :)

Mut joo. Eteenpäin on mentävä. Mä vaan aina oon ollut siinä aika huono. Okei kenelle mä valehtelen. Tosi huono. Sellanen surkimus joka jää miettimään ja nakertamaan samaa asiaa kunnes joku järkevämpi ilmaantuu paikalle ja komentaa lopettamaan siihen tyyliin että minä luikin sängyn alle piiloon ja mietin sitten että mitä nyt tuli tehtyä väärin? Joo aika typerää. Mut itse oon aina rohkea niin kauan kun mulla on pakotie selvänä, mut heti kun tulee umpikuja vastaan tai ongelmia panikoin ja sekoan.

Siinä mielessä tunnen älyttömän paljon sympatiaa ja samaistumista Ruohometsän kansa -kirjan Isopää nimiseen hahmoon. Suoraviivainen ja ja rohkea tapaus kunnes tulee joki vastaan. sitten se panikoi. Mutta toisaalta kun joelle ilmaantuu koira joka yrittää tavoittaa Isopään kavereita Isopää käy vetämässä sitä turpaan ennen kuin ui vastarannalle. Oli se järkevää tai ei. 

Välillä toivoisi etten olisi niin impulsiivinen ja helposti innostuva ja järkyttyvä persoona. Ja muutenkin tunteet saisivat vaihtua vähemmän. Sitten ei ehkä tätä masennuslääkitystäkään tarvittasi. Mutta minkäs teet.? Et yhtään mitään. Se on osa mua että tunteet koetaan vahvoina ja eletään täysillä. 

Ja joo pakko vielä kiittää Gosun käyttäjiä siitä että heidän kauttaan ( tai siis) Gosun kautta oon oppinut olemaan oma itseni ja olemaan välittämättä siitä mitä ihmiset ympärillä ajattelee. Tokihan musta edelleen ois kiva jos kaikki tykkäisi ja haluaisi olla kavereita mutta ei. Jos joku ei halua viihtyä mun seurassa, ja pitää mua tyhmänä, (sehän nyt on vaan fakta että olen tyhmä) niin pitäkööt. Oon hullu idiootti jolla on ADHD, ja hemmetin ylpeä siitä.

Ja aijon elämääni jatkaa.. "..Aitoon Kohokin tyyliin ", Kuiskasi Isopää hiljaisella ja karhealla äänellä."

-Varjokani

//

Outo ja tyhjä olo

Okei lets face it.. Tuntuu tosi oudolta, tyhjältä ja turhaantuneelta kun ei enää voi mennä purkaa ja selvittämään päätä Gosuun. Joo kai mä voisin maksaa siitä mut ylläpito sen verran epäluotettava ja kieron oloinen ettei tee mieli heittää rahoja hukkaan.

Toivon vaan etten ole ainoa. No tuleepahan tää blogi taas enemmän käyttöön ja palvelee taas alkueperäistä käyttötarkoitustaan. Eli tänne luultavasti sitten tulevaisuudessa vuodan kaiken. Nauttikaa! :-)